torstai 23. maaliskuuta 2017

Julian Fellowes: Belgravia



Julian Fellowes: Belgravia 
Otava 2016, 477 sivua 
Alkuteos: Belgravia 2016
Suomennos: Markku Päkkilä


Kesällä 1815 brittiläinen Trenchardien perhe asuu Brysselissä. Herra Trenchard, tavallisen torikauppiaan poika, on päässyt Richmondin herttuan suosioon ja vastaa englantilaisten sotajoukkojen muonituksesta. James Trenchard on pyrkyri, joka oli onnistunut tekemään asemaansa paremman naimakaupan ja haaveilee nousevansa yhä ylemmäs sosioteetin tikkailla. Niinpä heidän Sophia-tyttärensä saama kutsu Richmondin herttuattaren kutsuille saa Jamesin riemastumaan. Kutsun Sophialle perheineen on järjestänyt herttuattaren sisarenpoika, varakreivi Bellasis. Nuoret ovat rakastuneita, mutta ajatus heidän liitostaan on mahdoton. Nuori aatelismies ei valitse itse puolisoaan, eikä Richmondin herttuatar edes tiedä Sophian olemassaoloa.

Juhlinnan ollessa parhaimmillaan kaupunkiin kiirii viesti. Napoleonin joukot, Pariisista liikkeelle lähteneet, lähestyvät uhkaavasti Brysseliä. Tanssisali tyhjenee miehistä, rintama kutsuu kiireellä. Niin monien muiden tavoin nuori Bellasis menehtyy Waterloon taistelussa. Sophia jää suremaan, mutta huomaa pian ettei ole yksin. 

Tähän Sophian hullu haave siis päättyisi: ei skandaaliin, taivaan kiitos, vaan suruun. Tyttö oli elänyt unelmissaan, ja James oli kannustanut häntä, mutta nyt pilvilinnojen kohtalo oli tulla maan tomuksi. He eivät koskaan saisi tietää, oliko Sophia ollut oikeassa ja olivatko Bellasisin aikeet olleet kunnialliset, vai oliko hän, Anne, osunut lähemmäs totuutta, ja Sophia oli ollut pelkkä suloinen nukke, jonka kanssa mies oli leikkinyt sillä aikaa kun hänen joukko-osastonsa viipyi Brysselissä. 

Belgravia tuotiin markkinoille kirjailija edellä, muistuttaen Downton Abbey -tvsarjan faneja siitä, kuka onkaan sarjan käsikirjoittaja. "Downton Abbeyn tekijältä" lukee etukannessa, "Lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen" takakannessa. Kun ensimmäiset bloggaukset ilmestyivät, kirjan lukeneet purnasivat: ei vedä vertoja Downton Abbeylle. Ajattelin että he ehkä odottivat liikoja, mutta nyt kun olen itse kirjan lukenut, en voi valitettavasti kuin todeta saman. Belgravia on ihan ok, viihdyttävä lukuromaani muttei tule jäämään mieleen eikä noussut viime vuonna ilmestyneistä lukuromaaneista kärkisijoille. Olihan siinä juonittelua, mutta kaikki oli liian itsestäänselvää eikä mitään herkullisia yllätyksiä ollut lukijalle tarjolla. 

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Pirjo Tuominen: Hiljaiset huvimajat


Pirjo Tuominen: Hiljaiset huvimajat 
Tammi 2016
448 sivua


Päähenkilö Maria on lappeenrantalainen, mutta jäätyään orvoksi juuri aikuistumisensa kynnyksellä kesällä 1904 hän päätyy Viipurin ja pohjoissatakuntalaisen Portaan kylän kautta Tampereelle äitinsä serkun perheeseen auttamaan heidän kauppahuoneensa konttorissa. Tuohon aikaan 19-vuotias oli vielä alaikäinen ja vajaavaltaisena naisena tarvitsi edusmiehen. Taakseen Maria jättää paitsi tutun kaupungin, vanhempiensa kauppaliikkeet ja perimänsä liikehuoneistot, myös parhaan ystävänsä Jere Kauppilan. Perhesuhteet olivat alkaneet yhteisistä liiketoimista ja vahvistuneet ystävyydeksi, niin myös ainokaisen Marian ja oman perheensä kuopuksen, Jeren välillä. Uusiin ihmisiin tutustuessaan Maria jättää kertomatta varallisuudestaan onnenonkijoita pelätessään. Miehiä Marian ympärillä pörrää muutenkin, nuori tyttö vetää puoleensa niin tamperelaistehtaiden insinöörejä kuin ukkomiehiä. 

"Täytyykö sinun itse ansaita elantosi? Eivätkö vanhempasi jättäneet sinulle lainkaan perintöä?"
...
"Walter, oletko tullut ajatelleeksi, että myös nainen voisi haluta tehdä työtä?"
"Huvittava ajatus ", Walter myönsi mättäessään kiisseliä suuhunsa. "Kai sellaisiakin naisia on, mutta en oikein ymmärrä, miksi haluat rasittaa hentoa selkääsi kirjoituspulpetin ääressä."
"Kun voisin yhtä hyvin istua kahvipöydässä puhumassa tyhjänpäiväisyyksiä."
Walter katseli Mariaa mietteliäänä.
"Sinä olet kyllä kummallisin tyttö, jonka olen tavannut. Tuntuu kuin sinä ajattelisit koko ajan."
Maria purskahti nauruun.

Kirjan toinen päähenkilö Sofia on piikatyttö Marian Portaan kodin naapurissa. Sofiakin vetää puoleensa ukkomiehen ja joutuu siitä hyvästä vauhdilla ja ilman suosituksia pois palveluspaikastaan. Maria auttaa tytön Tampereelle jossa tällä on ystävä ja sitä myötä petipaikka ahtaassa ja vetoisassa huoneenkopperossa jonka jakaa luteiden ja monen muun tytön kanssa. Töitä Sofia saa heidän tapaansa Finlaysonilta ja niin hänestä tulee yksi niistä pumpulienkeleistä, joista teollistuva, naisvaltainen Tampere oli kuuluisa. 

Sofian tehtävänä olisi ottaa paaleja vastaan ja purkaa ne. Kun hän ensimmäisenä työpäivänänsä näki puuvillapaalin, hänen oli vaikea yhdistää valkoiseen pumpuliin likaisenväristä möykkyä joka oli täynnä kuoria ja siemeniä. Hän kuvitteli, miten tummat kädet olivat poimineet siemenkodista pursuavia valkoisia haahtuvatukkoja yksi toisensa jälkeen kuuman auringon alla. Kevyt pumpuli oli sitten puristettu noiksi ihmeen painaviksi ja tiukoiksi paaleiksi. 
Sofia seisoi sivussa ja seurasi, miten taitavasti työntekijät käsittelivät paaleja ja irrottivat niistä paloja riivittäviksi raastinkoneella. Tiukasti pakattu massa möyhennettiin ja puhdistettiin pelottavan laitteen avulla. Ilmassa alituisesti leijuva pöly ja pumpulikuidut tuntuivat tunkeutuvan sieraimiin ja suuhun, ja kova meteli särki korvia.

Pirjo Tuominen on kirjoittanut yli 40 romaania, sekä historiallisia että nykypäivään sijoittuvia. Olen lukenut näistä monia aikaan ennen blogia, lähestulkoon yksinomaan niitä historiallisia jotka ovat mielestäni hyvinkin laadukkaita. 1990-luvun lopulla ilmestynyt Kokemäki-sarja ja 2000-luvun alkuvuosina ilmestynyt Satakunta-sarja ovat jääneet mieleeni suosikkeinani. Viime aikoina Tuominen on kirjoittanut dekkareita joihin en ole tutustunut kun eivät oikein ole minun juttuni, joten olin mielissäni kun huomasin kirjakatalogista, että uusi Hiljaiset huvimajat aloittaa historiallisen trilogian. Syksyllä ilmestyy jo toinen osa.

Olen asunut Tampereella ja seutukunnissa nyt toistakymmentä vuotta ja tunnen seudun omakseni. Niinpä kirjan tapahtumien sijoittuminen pitkälti Tampereelle tuntui erityisen läheiselle. Historiallisten romaanien parasta antia on näkökulmien tarjoamisen lisäksi myös niiden opettavaisuus, ja tässäkin tapauksessa tuli paljon uutta tietoa. Esimerkkinä mm muutaman Tampereen kaupunginosan nimen alkuperä.

Kyttälänkin aika tuli, sen talonomistajat häädettiin uuden asemakaavan ja rakennuskannan alta. Häädetyt muuttivat Tammelan suunnalle ja osalle osoitettiin uusi tontti Soukanlahden kallioilla. He saivat viisi armonvuotta verotuksesta, ja niin Tampere sai Armonkallionsa.

Hiljaiset huvimajat päättyy vuoteen 1914, ja seuraava osa, Tulen väri punainen, sijoittuu kansalaissodan vuosiin. Sitä odotellessa! 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kiinnostavimmat kevään 2017 uutuuskirjat!

Taas olisi tavoitteena poimia parisenkymmentä kevätkatalogien uutuuskirjaa. Seuraava tavoite onkin lukea mahdollisimman monta näistä 😉

Atena

Martina Haag: Olin niin varma meistä
15 yhteisen vuoden jälkeen Anders jättää Petran. Petra pakenee autiomökkiin ja kirjoittaa erosta kirjan.

Diane Ducret: Diktaattorien naiset
Tarinat mm Mussolinin, Maon, Leninin ja Stalinin naisten takana. Miksi naiset rakastuvat "renttuihin"? 

Aula & co.

Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito
Ärrävikaisen tytön kasvutarina.

Bazar

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
Keskiyön ruusu oli niin mahtava lukuromaani ettei tulisi mieleenkään jättää lukematta seuraavaa suomennosta joka lisäksi aloittaa kirjasarjan! Kirjan nimi kertookin mistä on kyse. 

Gummerus 

Anneli Kanto: Lahtarit
Loistavan Pyövelin jälkeen on ilo tarttua kansalaissodan aikaiseen romaaniin jossa valkooset ilmajokelaispojat sotivat tiensä Vaasasta Viipuriin.

Milja Kaunisto: Corpus
Luxuksen jatko-osassa Ranska on tasavalta, mutta juonittelu jatkuu.

Linda Olsson: Sisar talossani
Erilleen ajautuneet sisarukset tapaavat Costa Bravalla ja yrittävät tutustua toisiinsa. 

Like

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
Kirja miehestä, naisesta ja vielä syntymättömästä lapsesta. 

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Nadia Comaneci, nuori romanialaisvoimistelija. Muistan hänet jotenkin. Kirja kertoo miten palvotusta pikkutytöstä tuli hyljeksitty loikkari.

Aija Kuparinen, Olga Poppius: Vanhojen tiet
Neljäntoista suomalaisen romanivanhuksen koskettavat elämäntarinat.

Otava 

Katja Kallio: Yön kantaja 
Todellisen henkilön elämään perustuva kirja irtolaistyttö Amandasta joka kokee kovia ja mielen järkkyessä joutuu loppuiäkseen Seilin saarelle.

Philip Teir: Tällä tavalla maailma päättyy
Hauskanhaikea romaani perheestä kesähuvilalla naapureina ekopessimistien yhteisö ja takana huonosti menneet yt-neuvottelut joista ei perheelle huvita puhua. 

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Verevä historiallinen romaani Albert Edelfeltistä ja siitä miten taide valjastettiin kansallisaatteen asialle. Wau!

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 
Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat jälleen ja täällä odotetaan jo kirjaston varausjonossa.

Kia Walli: Avokadopastaa
Uusi chick-lit tuttavuus, pitänee tutustua. Tässä eronnut äiti-ihminen deittailee miehiä joka toinen viikonloppu kun lapset ovat isällään.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin 
Lupaavalta vaikuttava tarina sisarpuolista joista toinen päätyy vaimoksi ja toinen orjaksi 1700-luvun Afrikassa. 

Jessie Burton: Nukkekaappi
Ahmittava lukuromaani rakkaudesta ja petoksesta 1600-luvun lopun Amsterdamissa. 

Juhani Seppovaara: Muistojen markkinoilla 
Heteka ja Sisu-pastillit, Pommac ja Afrikan tähti -lautapeli. Suomalaistuotteiden historia kiinnostaa. 

Siltala 

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta 
Mies kertoo, miten aviopuolisot päätyvät eroon. Näkökulma kiinnostaa. 

Tammi

Kristiina Vuori: Filippa
Yhtään Vuoren kirjaa en ole vielä lukenut, enkä osaa selittää miksi, koska olen kuitenkin historiallisten romaanien ystävä! Ehkä tänä vuonna.

Teos

Jenni Linturi: Jälleenrakennus
Jatkosota on päättynyt, mutta millainen on rintamalta palaavien veljesten tulevaisuus?

Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Ensin on unelma, oma talo saaristossa on kuin satu. Ensimmäisen talven jälkeisenä keväänä saaristo ja sen asukkaat näyttävät toisenlaisen puolen.

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
Sanin äiti on vuokrannut kohtunsa synnyttääksen lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Tv-meteorologi Peter toivoo voivansa vihdoin täyttää ihmisten toiveet kertomalla helleaallosta kuuden surkean kesän jälkeen. 

Sophie Kinsella: Kuka on pomo
Lontoon Citystä maatilamatkailuun isää auttamaan vie Katien tie. Kinsella jos joku taitaa chick-litin :-D

*****

Siinäpä 24 vaihtoehtoa kevään ja kesän lukemistoihin. Yhtään näistä en ole vielä lukenut, mutta muutaman varauksen olen jo kirjastoon laittanut. Eniten kiinnostavat vanhojen tuttujen Mustosen ja Kinsellan ohella esimerkiksi Volasen esikoisromaani. 

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Tuula-Liina Varis: Huvila


Tuula-Liina Varis: Huvila 
Wsoy, 240 sivua

Vuonna 1929 Turku juhlii 700-vuotista historiaansa. Juhlallisuuksiin haluaisi osallistua myös juuri ylioppilaaksi valmistunut Raakel, mutta hänen kesänsä ohjelma on aiemmilta vuosilta tuttu tylsistyminen äidin seuralaisena täysihoitolassa, Tallbergan pensionaatissa. Raakel on aloittamassa opiskelut yliopistossa, suomen kieltä, sivuaineena kirjallisuutta, vähän historiaakin ja vanhemmat ovat niin tyytyväisiä. Tytär ei tule päätymäään opettajaksi pieneen kirkonkylään vaan häntä odottaa lehtorin virka Turusta. 

Raakelia kylmää tulevaisuus kuihtuneena ikäneitona, tytönkamarinsa iankaikkisena asukkaana. Eikö edes isä toivo ainokaiselleen itsenäistä uraa ja elämää? Vaikka ainokainen onkin tyttö. Toisaalta ne vihjailevat avioliitosta, puhuvat tietyistä hyvien perheitten pojista suopeaan sävyyn, niitä hymyilyttää, kun hän punastuu.

Jonnekin Raakelkin sentään saa osallistua, Juhani-serkku on Turun taidemuseon amanuenssi joka lähettää heille kutsuja näyttelyiden avajaisiin. Aksel Korkeakorpi ei kuuluisuudestaan huolimatta Raakelia kiinnosta, varmaankin vanha setämies kun jo niin kuuluisakin. Niinpä tyttö yllättyy.

Taiteilija seisoo mahtipontisten maalaustensa keskellä pitkänä ja hoikkana ja epäsuomalaisen mustatukkaisena, tyylikkäästi mustaan ja vitivalkoiseen pukeutuneena eikä ollenkaan tunnu kuuluvan teostensa kanssa samaan maailmaan.

Kohtaamisesta alkaa romanssi josta seuraa ajalle tyypillisesti avioituminen nopeassa aikataulussa. Niin hautautuvat haaveet urasta tai edes opintojen jatkumisesta, sillä yliopiston sijaan Raakel löytää itsensä Akselin syrjäisestä ateljeekodista. Mies liehuu maailmalla, markkinoimassa töitään uusien työtilausten toiveessa mutta viihtyy myös huvituksissa. Maailma huvilan ympärillä kuohuu, Akselissa herää natsiaate.

Varikselle tyypillisen sujuvan ja minulle erittäin mieleisen kirjoitustyylin lisäksi kirjan alussa on kiehtova koukku, välähdys jostain tulevaisuuden kohtauksesta Raakelin ja Aleksin välillä. Pariskunta on saunan lauteilla joilla lausutaan ääneen jokin kysymys, jonka vastauksen seurauksena Aleksi lähtee. Kohtaus tulee kirjassa ajallaan, mutta sinne saakka saa lukija miettiä, mistä voisi olla kyse. Lisää tällaista! 

Palautin kirjan kirjastoon ennen kuin olin kuvannut sen, joten kuva tällä kertaa kustantajalta. 

maanantai 27. helmikuuta 2017

Leila Tuure: Espanjalainen rouva


Leila Tuure: Espanjalainen rouva 
Sunkirja 2016
309 sivua 


Lundahlien pariskunta Amos ja Selma ovat tolaltaan ja suorastaan järkyttyneitä, kun saavat pojaltaan kirjeen. Ei olisi pitänyt päästää poikaa yksin maailmalle, Espanjaan saakka liikesuhteita kauppahuoneelle luomaan, sillä nyt poika kertoo kirjeessä menneensä siellä naimisiin. Selma Lundahl pohtii eniten sitä mitä ihmiset sanovat uutisen kuullessaan ja näkee jo yöllä painajaisen jossa koko Porin sosieteetti kääntää hänelle selkänsä ja lakkaa kutsumasta ompeluseuroihin ja kalaaseihin. 

Espanjalainen rouva sijoittuu aikaan Porin suuren tulipalon jälkeen. Vaikka joenvarteen onkin noussut uusia, hienoja, varakkaimpien sukujen kivitaloja, on kaupunki vielä täynnä mustia raunioita. Palon jälkeen monet ovat muuttaneet sukulaisten luo Turkuun ja Raumalle, osa on nyt palaillut takaisin kun uudet pytingit on saatu pystytettyä.

Lundahlit ovat olleet pojasta huolissaan, tämän piti viipyä matkallaan vain muutama kuukausi, nyt on mennyt toista vuotta. Pojan piti sitä paitsi hankkia uusia liikesopimuksia viinitilojen kanssa, ei sentään ulkomaalaista vaimoa.

"Paavinkirkossa!" Selma parkaisi. "Onko se lainkaan laillista... vai oletko... et kai sää poika, vaan ole kääntynyt paavinuskoon"?
Johan nosti torjuen kätensä ylös, kämmenpuolet mammaan päin. "Mitä mamma nyt semmoisia? En mää mihinkään ole kääntynyt, ja kyllä meidät vihittiin luteeruksenkin mukaan, Lontoossa, merimieskirkossa. Se on ihan laillista, mamma voi olla rauhassa. Suomalainen pappi vihki. Ja Bella on jo alkanut opetella Katekismusta."
Selma huokaisi helpotuksesta. Raskain taakka oli nyt nostettu hänen harteiltaan. Nyt hän voi hengittää vapaammin. Nyt hän voi huoleti esitellä seurapiireille espanjalaisen miniänsä, mutta sitä ennen hänen pitää saada vielä paljon selville poikansa odottamattomasta seikkailusta.

Mutta miksei Johan halua kertoa missä on morsiamensa tavannut? Missä ovat myötäjäiset ja miniän pöytätavat, missä kielitaito? Ei kukaan Porissa puhu espanjaa, ei edes Johan itse. Amos Lundahlin toteamus siitä miten nuoret eivät muuta kieltä tarvitse kuin ruumiinkieltä, ei auta seurapiirejä tuskastelevaa Selmaa. Mutta myötäjäisten puute on se suurin puute.

Jokaisessa avioliitossa myötäjäiset olivat tärkein momentti. Mitä kauneudesta, puhumattakaan rakkaudesta tai muusta turhanpäiväisestä! Kauppiasperheissä ja kuten kaikissa säätyläisperheissä oletettiin morsiamen tuovan tullessaan muhkeat myötäjäiset, joilla anopit voivat kehuskella rouvien kahviseuroissa. Ja muuallakin. Runsaatmyötäjäiset saivat pariskunnat sopeutumaan toisiinsa paremmin, pidempään ja kestävämmin kuin rakkaudesta sopertelu. Ei siis myötäjäisiä! Mitenkä Selma nyt ylistäisi espanjalaista miniäänsä? Ei rahaa, kauneutta kyllä. Ei tapoja, ei kunnon kielitaitoa. Viehätysvoimaa yllin kyllin. Johan saisi pitää vielä varansa.

Vaikeinta sopeutumisessa raunioiden kaupunkiin on kuitenkin eloisalla Mariabellalla. Pojannulikat irvailevat ja huutelevat rumia, jälkiruuaksi ei löydy makeita appelsiineja vaan kirpeitä puolukkabaakelseja. Kun Bella hakeutuu keittiön piikojen seuraan ja oppii ensimmäiset paikalliset sanat, ne ovat anopin kauhistukseksi suomea. 

Pidän edelleen Tuuren viihdyttävistä kirjoista paljon ja toivoisin että muutkin kotimaisten historiallisten romaanien ystävät, jotka lukevat esim Utriota, ne löytäisivät.

Unohdin kuvata kirjan ennen sen palauttamista, joten kuva lainattu tällä kertaa kustantajalta.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Mitä luin ystävänpäivän maratonilla?


En ole tämän vuoden puolella monenakaan päivänä lukenut kuin 20-30 sivua nukkumaan mennessä, joten kaipasinkin jotain tällaista sysäystä kuin lukumaraton :-) En suunnitellut sivumäärällisesti suuria, 150 sivua olisi kelpo suoritus näistä lähtökohdista. 

Olin lainannut maratonista tietämättä hyvin teemaan sopivan tietokirjan Lemmen ilot ja sydämen salat - Suomalaisen rakkauden historiaa. Niinpä aloitin siitä ja luin tiistaina 163 sivua joka ylitti jo kokonaistavoitteen! Hyvä fiilishän siitä tuli! Nukkumaan käydessä jatkoin kesken olevaa romaania, joka on Tiina Lifländerin Kolme syytä elää ja luin siitä aika tyypillisen sivumäärän eli 33. Ensimmäisen päivän osalta saldo siis 196 luettua sivua. 

Tänään minulla oli lukuaikaa klo 17 saakka. Maratonista huolimatta koirien piti päästä jäälle näin kauniina keväisenä aurinkopäivänä ja sen jälkeen käytiin vielä kaupassa, joten lukeminen jäi aika vähiin. Jatkoin Lemmen iloja ja sivuja ja ehdin hyvin lukea sen loppuun. Kirjassa on sivuja yhteensä 268 + 33 romaanista, saldoksi sain siis 301 sivua ja yllätyksekseni tuplasin odotetun määrän! Jospa tämä toimisi nyt jonkinlaisena alkusysäyksenä lukea välillä päiväsaikaankin!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton


Olen lukenut aika vähän vuodenvaihteen jälkeen. Päiväsaikaan en kovinkaan monena päivänä ja sängyssä ennen nukahtamista sen 20-30 sivua suunnilleen, joten kirjojen määrä ei ole ollut kaksinen. Siitä huolimatta olen paljon jäljessä bloggauksissa ja palauttanut monta kirjaa tekemättä arvioita ainakaan loppuun saakka enkä ole paljon kuvannut kansiakaan näköjään. Niinpä ajattelin osallistua ystävänpäivän lukumaratoniin ja vähän haistella ja maistella miten se lukeminen sujuu. Ja koska lähtökohdat on mitä on, ei kannata tavoitettakaan asettaa kovin korkealle. Olkoot siis 150 sivua.

Kirjapinonikin maratonia ajatellen on suht sama kuin novellimaratonilla. Sattumoisin lainasin kuitenkin erinomaisesti teemaan sopivan tietokirjan Lemmen ilot ja sydämen salat - Suomalaisen rakkauden historiaa. Ja yhden Mielensäpahoittajan. Eiköhän näillä päästä eteenpäin :-) Maratonini alkaa klo 17. (Katsomalla uutiset. Ja ehkä Viidakkoperheen. Voi ei.)

maanantai 2. tammikuuta 2017

Luetut 2016: tilastoja!

Lukuvuosi 2016 on tullut päätökseen, joten on aika tehdä pientä yhteenvetoa.



Tammikuu 
Laura Lindstedt: Oneiron ****+
Anton Tšehov: Kolme sisarta ***½
Yhteensä 549 sivua 

Helmikuu 
Heidi Köngäs: Hertta ****
Mikaela Strömberg: Sophie ***
Yhteensä 521 sivua 

Maaliskuu
Audrey Magee: Sopimus ****+
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina ****-
Yhteensä 664 sivua 

Huhtikuu
Johanna Venho : Kaukana jossain onnenmaa ***½
Milena Busquets: Tämäkin menee ohi ***
Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä ****
Yhteensä 689 sivua 

Toukokuu
Sophie Kinsella: Hääyöaie *****-
Raija Oranen: Hehku  ***½
Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä ****
Yhteensä 1156 sivua 

Kesäkuu 
Milja Kaunisto: Luxus ****
Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut ****+
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa *****!
Yhteensä 1068 sivua 

Puolivuotiskatsaus 4647 sivua

Heinäkuu 
Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä ***
Antti Ritvanen: Miten muistat minut ****+
Yhteensä 749 sivua 

Elokuu
Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki ****+
Tiina Piilola: Taivaanmerkit ****
Milla Keränen: Kapteeni ****½
Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään ****
Leila Tuure: Espanjalainen rouva ****-
Hilja Valtonen: Salainen ase **-
Tommi Kinnunen: Lopotti ****½
Yhteensä 2149 sivua

Syyskuu
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu *****
Minna Rytisalo: Lempi *****
Terhi Rannela: Frau ****
Yhteensä 1137 sivua 

Lokakuu
Slunga & Seppänen: Lapin Lolita ***½
Kate Atkinson: Hävityksen jumala ****-
Elina Loisa: Rajantakaiset ***+
Tuula-Liina Varis: Huvila ****+
Yhteensä 1313 sivua 

Marraskuu
Linn Ullmann: Rauhattomat ***
Maria Rusko: Äidit ***
Sarah Winman: Merenneidon vuosi *****
Peter Sandström: Valkea kuulas ***
Helena Sinervo: Armonranta ****
Anja Snellman: Lähestyminen **
Katja Kettu: Piippuhylly ***½
Maaria Päivinen: Kellari ****½
Yhteensä 2212 sivua

Joulukuu 
Enni Mustonen: Ruokarouva **** (osa jo marraskuun haasteessa huomioitu)
Marja Björk: Lainaa vain ***½
Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi ***
Helmi Järventausta: Ja katsella hain hampaita ***½
Lisäksi novellihaasteessa eri kokoelmista 274 sivua 
Yhteensä 1055 sivua 

Toinen puolivuotisjakso 8615 sivua 

Vuosi 2016 yhteensä 13 262 sivua 

- - - - - - - - - - - - - - 

Kirjojen yhteislukumäärä on 43 kpl ja niistä vain yksi oli tietokirja. Shame on me. Kaunokirjallisuudesta kaksi oli näytelmiä ja kolme novellikokoelmia, minkä lisäksi noin 270 sivua on joulukuun novellimaratonilla lukemiani eri kokoelmien novelleja.

Kirjoista vain 10 oli käännöskirjallisuutta, eli 33 kotimaisia tuotoksia. Kotimaisten osuus on siis kasvanut entisestään. 

Vielä isompi on ero mies- & naiskirjailijoiden välillä, sillä vain 4 lukemistani kirjoista oli miehen kirjoittamia.

Alkuvuoden bloggausjumituksen myötä on näköjään kaikki 2015 tilastoinnitkin jääneet tekemättä. Pikaisesti vilaisten olin lukenut 23400 sivua eli reilut 10 000 sivua enemmän. Syy tämän vuoden huomattavasti pienempään sivumäärään oli turkasen lukujumi joka kesti vaivaiset 7 kuukautta, vasta elokuussa pääsin kunnolla vauhtiin. Joulukuussa sivuja on verottanut kutominen. Olin viimeksi ala-asteella kutonut sukat ja nyt yhtäkkiä innostuin opettelemaan ja kolme paria olen nyt joulukuussa väkrännyt. Kutomiseen käytetyt runsaat tunnit ovat koko lailla lukemisesta pois.

Verrattuna vuoteen 2014, olin silloin lukenut 42 käännöskirjaa ja 44 kotimaista, eli lähes tasan. Vuonna 2015 käännöskirjoja kertyi 22, kotimaisia 50, yhteensä siis 72. Jos lasketaan prosentteina, luin kotimaista kirjallisuutta vuonna 2014 51%, vuonna 2015 69% ja viime vuonna peräti 77%.

Tarkastellen samoja vuosia, 2014 luin miesten kirjoittamia kirjoja 22/86 eli 26%, vuonna 2015 enää 14/72, 19% ja nyt enää 4/43 eli 9% Vuonna '14 olin asettanut tavoitteekseni lukea enemmän miesten kirjoittamia kirjoja, mutta suunta on osoittautunut käytännössä aivan toiseksi. 

Sitten poimintoja vuoden kirjoista.

- Vuoden upeimmat lukukokemukset: Lucinda Rileyn tiiliskiviromaani Keskiyön ruusu ja ihanan esikoiskirjailijan Minna Rytisalon Lempi. 

- Vuoden pettymys mahtuu aina joukkoon, tänä vuonna se oli Peter Sandströmin Valkea kuulas. Odotin jotain hienoa mutta pitkästyin ja minä joka en järkyty juuri mistään, pidin kirjan eläinrääkkäyskohtausta etovana.

- Vuoden yllättäjä oli Sarah Winmanin Merenneidon vuosi. Katalogin perusteella odotinkin kiinnostavaa kirjaa, mutta ensimmäiset bloggaukset eivät olleet kovinkaan kehuvia joten odotukseni laskivat jonkin verran sen myötä. Minulle Merenneidon vuosi oli hieno kirja, joten pelätessäni pahinta koinkin iloisen yllätyksen!

- Tutustuin jälleen moneen itselleni uuteen kirjailijaan, sillä ennestään tuttuja olivat vain 15 kirjan kirjoittajat.

Vuosi 2017 käynnistyy Aino Kiven muun muassa sisarkateutta käsittelevällä Maailman kaunein tyttö -romaanilla, joka jää joulukuulta niin paljon kesken, että siirrän sen tammikuun kirjaksi.

Hyvää lukuvuotta 2017 ihan jokaiselle! 📚📚📚




sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Mitä luin novellimaratonilla?

Eilen vietettiin pienellä mutta sinnikkäällä porukalla viimeistä joulunaluslauantaita novellimaratonin merkeissä. 

Asetin itselleni tavoitteeksi 20 luettua novellia. Eihän se ole sivumäärälti paljon, mutta novellien kohdalla itselleni sivujen kääntelyä isompi haaste onkin heittäytyä kymmenen tai kahdenkymmenen luetun sivun jälkeen aivan toiseen tarinaan ja saada aivot ymmärtämään se, että ei, tämä minäkertoja ei ole se sama kuin edellisellä aukeamalla.

Sain luettua 19  24 novellia. Ennen kuin kirjoitin tuon listan alle, luulin lukeneeni 19 novellia. Nyt voin todeta etten osaa laskea ja menen helposti sekaisin noin suurissa luvuissa, sillä todellisuudessa niitä on 24. 

19  24 eri tarinaa vuorokauden sisään on minun aivoilleni uskomaton suoritus. Tällä kertaa siinä auttoi isosti se, että kokoelmia oli useita joten luinkin yhden sieltä, pari täältä menetelmällä heittäytyen vuoronperään niin erilaisiin maailmoihin, että minäkertojat eivät voineet tuntua samoilta.

Mitä sitten luin?
Minulla oli varattuna kuusi eri kokoelmaa, novelleja luin niistä viidestä. 




Granta 7 : Koti
Saara Turunen: Kolme osoitetta 
Vilja-Tuulia Huotarinen: Huonon omantunnon asioita 
Pajtim Statovci: Podajevo
Nura Farah: Muukalainen omassa kodissa 

Grantan tarinat ovat aina erittäin erilaisia ja tällä kertaa myönnän pläränneeni ensin umpimähkäisesti mikä teksti näyttäisi suht helppolukuiselta. Maratoniin en kaivannut kovin syvällistä pohdintaa. Aihepiiri on tällä kertaa kuitenkin aika rankka ja helpommaltakin näyttävät tekstit herättivät ajatuksia. Farahin novelli kertoo siitä miten vaikeaa somalinaisen on ostaa asunto Suomesta, vaikkatalous on kunnossa ja pankki myöntänyt lainan, välittäjät suhtautuvat nuivasti. Statovcin Podajevo vie lukijan vuoteen 1994, serbisotilaiden valtaamaan Kosovoon ja on vielä julmempi kuin odotin.  

Sanasinfonia - novelleja Sibeliuksesta
Petri Tamminen: Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa
Maritta Lintunen: Rapallo
Olli Jalonen: Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry.
Jarkko Martikainen: Jossain ruoho on vihreämpää 

Sibeliusta on novelleissa lähestytty hyvinkin eri kulmista. Tamminen vertaa Sibeliuksen hiuspehkoa Vanhan testamentin Simsoniin, jonka voimat kuihtuivat viekkaudella vietyjen kutrien myötä. Lintunen muistelee Jannen ja Ainon aikaa Rapallossa, Italiassa, kun taas Jalosen Sibelius on painokuva.

Novellit 2016 (Martti Joenpolven novellikilpailu)
Jukka Ahola: Helmi ja Loviisa
Iris Backlund: Kaksikymmentä minuuttia 
Hanna Weselius: Suru
Susan Heikkinen: Anja ja minä 

Vouttajanovelli Helmi ja Loviisa on hyvin erikoinen. Kun kilpailuun oli lähetetty toista tuhatta novellia, olen yllättynyt valinnasta. Helmi ja Loviisa ovat kaksi sitä v-alkuista sanaa viljelevää nuorta joiden tarinaa avaa ulkopuolinen kertoja jonka kieli vastapainoksi on hyvin kaunista. 
... mutta ei, pidättäkää kyyneliänne, jos kosteuden oikeuden tulkitsin, sillä tarina ei ole vielä ohitse, vaikka lopusta on jo ilmassa viitteitä niin kuin elokuun tuulessa pystyy haistamaan kuoleman kirpeyden. Mieleeni tuli Sillanpään Ihmiset suviyössä. Backlundin novellin päähenkilö on teinityttö, joka asettuu vastahankaan suvun naisten saunavuorolla. Yllättävän väkivaltainen, jäi mietityttämään. 

Helmi Järviluoma: Ja katsella hain hampaita 
Ihmisiksi I
Sitähän se kaikki on 
Äiti ja lapsi erotetut
Loma
Ihmisiksi II

Wau. Loistava kokoelma, sanon jo nyt niin vaikka olen lukenut vasta puolet. Jos en tietäisi Järviluomaa esikoiskirjailijaksi, olisin jo varannut lisää. Kaikista novelleista olisi mahdollista kirjoittaa myös parisataasivuinen romaani, sillä aineksia löytyy. Lomalla lapsiperhe lähtee auton ja teltan kanssa Norjaan, voi miten tuttua omasta lapsuudestani! Niin 70-lukulaista! Sitähän se kaikki on -novellin Helena on eläkkeelle jäänyt tiedenainen, joka kutsutaan vielä vanhoilla päivillään luennoimaan Montrealiin.

Suvi Vaarla: Täydellisiä ihmisiä 
Kuin perhonen 
Jääkylmä samppanja
Bussimatka 
Työ
Riisinheitto
Joulukinkku
Kylpylä

Vaarlan novellit käsittelevät ihmissuhteita kuten Järviluomankin. Ne ovat juonellisesti vähäeleisempiä ja minun makuuni turhankin valmiiksi pureskeltuja. Haluaisin saada itse havainnoida enemmän, minulle ei tarvitsisi kertoa kuinka "hän on juuri täyttänyt kaksikymmentäkuusi" tai "olen 42-vuotias enkä näytä päivääkään yli kolmekymmentävuotiaalta". Näitä oli vaikeinta lukea kaksi peräjälkeen, vaikein erottaa toisistaan heti toisen perään.

Vielä en osaa sanoa tuleeko kaikki kokoelmat luettua kokonaisuudessaan, mutta kiitos edelleen jatkuvan novellihaasteen se on todennäköistä. Eniten pidin Järviluoman novelleista ja ne luen ehdottomasti heti sopivassa välissä - tai todennäköisesti jälleen useammassa erässä. 



PÄIVITTYVÄ POSTAUS: Novellihaasteen lukumaraton starttaa!





Monilla on joulun valmistelussa pahin (tai ainakin kiireisin) viikonloppu meneillään. Mitä teen minä? Osallistun novellihaasteen lukumaratoniin koko lauantain! Mies on töissä, kuten lauantaisin yleensäkin, meni neljään ja palannee joskus yhden aikoihin yöllä, miten sieltä keittiöltä taas pääseekään lähtemään. Yhtä hyvin voin siis laittaa kutimet syrjään ja keskittyä tänään novelleihin. 

Jonkinlaisen tavoitteen haluan itselleni asettaa, tällä kertaa ei lähestytä sitä sivumääräisesti vaan kappalemäärällä ja ajattelin asettaa riman niinkin korkealle kuin 20 luettua novellia. Saapa nähdä miten käy! Lukuvalikoimani löytyy kuvasta ja määrällisen haasteen lisäksi haluan lukea ainakin yhden novellin joka kirjasta. 

Päivitykset teen tähän samaan aloitukseen :-) 

Kello on 16, nyt startataan Suvi Vaarlalla!

19.30 Vähän myöhässä pääsin aloittamaan, joten saan jatkaa 16.15 saakka huomenna. 
Nyt on luettuna kolme Haarlan novellia, kaksi Sibelius-kokoelmasta ja ensimmäinen Järviluoman novelli. Vimppa on noussut näistä esiin tähän mennessä. Luen varmasti jokaisen siitä kokoelmasta ennen pitkää. Surettaa oikein, kun on viime vuonna ilmestynyt kirja ja olen selvästi sen ensimmäinen lukija. Liian hyvä kokemaan noin yksinäisen kohtalon kirjaston hyllyssä. 6 novellia.

22.20 Välissä koiranpentujen hoitamista ja vähän ruuanlaittoakin, uutisetkin katsoin syödessä. Olen ehtinyt silti lukeakin. Aloitin Grantan ja luin siitä kolme kertomusta ja kaksi lisää Vaarlalta. Eihän tuo kaksista ole kolmen tunnin saldoksi, mutta tästä eteenpäin ehdin taas enemmän keskittyä kirjoihin. 11 novellia.

02.30 Ähh, paljon vähemmän luin tässä välissä kuin kuvittelin ja mieskin pääsi lähtemään töistä tuntia aiemmin kuin veikkasin näin lauantai-iltana joten siitä nipistyi vielä tunti pois. Luin Novellit 2016 -kokoelmasta kolme ensimmäistä eli voittaneen sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet. Ja taas yhden Vaarlan. 15 novellia. 

15.50 Minulla olisi vielä lähes puoli tuntia lukuaikaa jäljellä, mutta tällä kertaa en rypistä loppuun asti sillä lähdemme lillumaan poreisiin miehen työpaikalle, kylpylään. Minnekäs sitä muuten, viikon ainoana vapaapäivänä 😉
Mutta niistä novelleista. Vaarlan kokoelmassa on novelli nimeltä Kylpylä, ja sen luin päivään sopivana ihan varta vasten. Luin myös kolme novellia Järviluomalta jonka kokoelma on näistä viidestä edelleen suosikkini. 
Tavoitteeni oli lukea 20 novellia ja sen olisin jopa ehtinyt, mutta nyt tosiaan pakkaamaan pyyhkeitä ja uikkareita! 19 novellia on hyvä saldo sellaiselle, joka edelleen kokee vähän probleemaksi sen, että novellit loppuvat ennen kuin kunnolla pääsevät vauhtiin. 

Novellimaraton oli kiva idea! Teen varsinaisen koontipostauksen illalla kun kotiudutaan.