Sivut

perjantai 4. joulukuuta 2015

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä


Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä 
Otava, Otavan kirjasto 2011, 238 sivua 


Mian aviomies ilmoittaa haluavansa pitää paussin 30 avioliittovuoden jälkeen. Paussilla on nimikin, ja kiiltävät ruskeat hiukset, upeat rinnat, ranskalainen tausta ja 20 vuotta vähemmän ikää. Hän on myös Boriksen, Mian "rottamiehen" tutkijakollega. Mia romahtaa. Tohtori P. tekee diagnoosin, lyhytaikainen psykoottinen häiriö.

Mia ei kestä jäädä yhteiseen asuntoon, jättää Brooklynin ja muuttaa kesäksi Minnesotaan, rauhalliseen pikkukaupunkiin josta on kotoisin. Mian äiti asuu saman kaupungin palvelutalossa. Mian päivät kuluvatkin äidin ja tämän neljän parhaan ystävättären seurassa sekä runokurssilla jota hän kesän ajan vetää paikallisille koululaisille, seitsemälle murrosikäiselle tytölle. Lisäksi hän ystävystyy nuoren naapurin rouvan kanssa ja vaihtaa sähköposteja nimettömänä esiintyvän häirikön kanssa.  

Ajattelin että nauttisin tästä kirjasta, varsinkin tyttöjen runokerhon pitäminen kuulosti lupaavalta. Loppufiiliksenä tunsin kuitenkin, etten varmaankaan ole riittävän intellektuelli lukemaan Hustvedtin kirjoja, sillä en jaksa kiinnostua sivutolkkujen mittaisista pohdinnoista esimerkiksi miesten ja naisten sukuelinten erilaisuudesta. Miten kuuluisa kreikkalainen lääkäri Galenos uskoi, että naisten sukuelimet olivat sisäänpäin kääntyneet miehiset elimet ja päinvastoin, tai miten tohtori George Beard kirjoitti teoksessaan American Nervousness että toisin kuin intiaanivaimo, joka wigwamissaan keskittyi vain alaruumiiseensa ja synnytti lapsen toisensa jälkeen, moderni nainen kärsi liiasta ajattelusta, ja todistaakseen sen hän lainasi erästä arvostettua kolleegaansa, joka oli mittaillut korkeasti koulutettuja kohtuja ja havainnut niiden olevan vain puolet koskaan opille altistumattomien kohdun koosta. Sen enempää ei jaksanut sykähdyttää miten vuonna 1906 anatomian tutkija Robert Bennett Bean väitti, että miesten aivokurkiainen - hermoradat jotka yhdistävät aivopuoliskot - oli suurempi kuin naisilla, ja muodosti hypoteesin, jonka mukaan aivokurkiaisen poikkeuksellinen suuruus saattaa merkitä poikkeuksellista intellektuaalista aktiivisuutta. Tai sitten en ole riittävän feministi  (kun en isommin sitä olekaan).  Myönnän että kirjan loppupuolella enää silmäilin nämä filosofisointiosuudet ja luin taas kunnolla kun siirryttiin runotyttöihin tai palvelutalon maailmaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti