Sivut

torstai 1. joulukuuta 2016

Marraskuun lukuhaaste - Lopullinen päivitys!

Kolmatta vuotta marraskuu on lukuhaasteen kuukausi! Tätä ihanaa yhteisöllistä lukurupeamaa aloin odottaa heti kun huomasin marraskuun lähestyvän. 

Lokakuun puolelta minulla on vielä kesken Linn Ullmannin Rauhattomat, joten haaste käynnistyy sillä. Lukuseurani ei ole rauhatonta ollenkaan, vaan perin unista :-)




1.11 Marraskuu käynnistyi koirateemaisella shoppailupäivällä Ikeassa ja Wuffissa, joten lukuaikaa jäi niukanlaisesti. Sain juuri ja juuri sen 30 sivua luettua ennen nukahtamista, mutten sivuakaan yli. Viimeiset kolme sivua meni jo silmät lurpallaan, mutta sinnillä 😉

4.11 Nyt on ollut lukuintoa! Maria Ruskon esikoiskirja on sujuvaa luettavaa, monta kymmentä sivua menee ihan hups vaan ☺

7.11 Wau mikä flow päällä! Eniten ihmettelen eilistä, kun kirjoitin myös yhden kirja-arvion ja kaksi juttua matkablogiini. Olinpa aikaansaapa! Jos haluatte käydä tutustumassa matkablogiini, se löytyy Rantapallosta: Lomaunelmia ja unelmalomia.

8.11 Ensimmäinen lukuviikko eli 7 pv takana ja sivuja on kertynyt mukavaa tahtia. Olen viikossa lukenut 573 sivua mikä tekee keskiarvoksi melkein 82 sivua. Jos saisinkin joka viikko luettua noin paljon, ehtisin oikeasti lukea valtaosan niistä kirjoista jotka haluaisin lukea!

10.11 Merenneidon vuosi oli kiehtovan mystinen, viime aikijen parasta luettavaa. Sandströmiä luin 70 sivua eilen, enkä vielä oikein tiedä mihin se on johtamassa, toivottavasti johonkin.

12.11 Mua tökkii nyt tuo Valkean kuulaan väkivaltaisuus. Päähenkilö halusi poikana tappaa koiran mutta onnistui vain murtamaan sen jalan. En tykkää. Onkohan se Laudaturkin samanlaista? Olen viimepäivinä lukenut aika vähän kun ei ole ollut intoa tarttua juuri tuohon kirjaan. Pitäisi vaan lusia se pois ja sillä hyvä. Nyt maistuisi ehkä jokin helpompi teksti paremmin. 

14.11 Sinervon Armonranta käynnistyi hyvin, on mieleistä tekstiä.

16.11 Toisella viikolla luin 449 sivua. Kahdessa viikossa siis yhteensä 1022. Vaikka toisen viikon lukema jäi ensimmäistä pienemmäksi, olen silti erittäin tyytyväinen 😊

19.11 Aloitin eilen vippihyllystä nappaamani Anja Snellmanin Lähestymisen. Pieni kirja, joten ei pitäisi mennä montaa päivää sen lukemisessa.

23.11 Kolmannella viikolla luin yhteensä 502 sivua. Ensimmäinen viikko johtaa siis edelleen, mutta eihän tämä kilpailu ole. Kahdelle ensimmäiselle viikolle osui kaksi sellaista päivää, jolloin olen ehtinyt lukea yli sata sivua, kolmannelle yksi. Tänään saan taas valita uuden kirjan Piippuhylly-novellikokoelman takakannen sulkeuduttua. Viimeisen viikon aikana olen lainannut niin paljon kirjoja, että nyt on runsaudenpulaa!

1.12 Viimeinen päivitys! Tartuin seuraavaksi Maaria Päivisen Kellariin joka kuulosti ihanan makaaberilta, teljetä nyt miehensä kellariin ja jatkaa perhe-elämää lastensa kanssa. Kellari täytti odotukset ja viihdyin sen parissa hyvin :-) Kellarin ollessa loppusuoralla osuin oikeaan aikaan kirjastoon ja sain vippihyllystä Mustosen Emännöitsijän, joten se oli päivänselvä valinta seuraavaksi kirjaksi. 

Neljännellä viikolla ehdin lukea 554 sivua. Siihen vielä kaksi päivää lisää, niin kuukausi päättyi.

Marraskuun aikana luin yhteensä 2212 sivua. Olen huisin tyytyväinen marraskuuhuni!

Sitten päivittäiset luetut sivut:

1.11 - 30 sivua (Linn Ullmann: Rauhattomat)
2.11 - 70 sivua
3.11 - 81 sivua  (Rauhattomat & Maria Rusko: Äidit)
4.11 - 82 sivua 
5.11 - 166 sivua (Äidit & Sarah Winman: Merenneidon vuosi)
6.11 - 103 sivua 
7.11 - 41 sivua 
8.11 - 61 sivua 
9.11 - 122 sivua (Merenneidon vuosi & Peter Sandström: Valkea kuulas)
10.11 - 51 sivua 
11.11 - 49 sivua
12.11 - 32 sivua 
13.11 - 101 sivua (Valkea kuulas & Helena Sinervo: Armonranta)
14.11 - 33 sivua 
15.11 - 46 sivua
16.11 - 142 sivua  
17.11 - 88 sivua 
18.11 - 54 sivua  (Armonranta & Anja Snellman: Lähestyminen)
19.11 - 72 sivua 
20.11 - 76 sivua  (Lähestyminen & Katja Kettu: Piippuhylly)
21.11 - 64 sivua 
22.11 - 116 sivua
23.11 - 75 sivua (Piippuhylly & Maaria Päivinen: Kellari)
24.11 - 71 sivua 
25.11 - 46 sivua 
26.11 - 134 sivua (Kellari & Enni Mustonen: Ruokarouva)
27.11 - 48 sivua
28.11 - 64 sivua 
29.11 - 57 sivua 
30.11 - 77 sivua

4 kommenttia:

  1. Sori Krista, onnistuin jotenkin tallentamaan uutena postauksena tämän ja kommentit katosivat samalla 😕 Löysin ne kuitenkin kommenttiosiosta 😉

    "Ihanaa seurata sun lukuhaasteesi edistymistä blogissakin! Tuo kirja muuten kiinnostaa muakin, olisikin ollut hyvä kirjamessuostos! :) Mutta kirjasto onneksi pelastaa.... <3, jonka kirjoitti Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi."




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla kertyikin aika paljon messuostoksia :-D Tästä ei varmaankaan ole pitkiä varausjonoja kirjastossa.

      Poista
  2. Tämähän on kiva, jään seurailemaan edistymistä. :)

    VastaaPoista